Uutiset Vapaa-aika Ellit Mobiili Viestit Asiakkuus Haku

Mistä suolaa saadaan ?

Suomalaisissa kodeissa jokapäiväisessä käytössä oleva ruokasuola on kemialliselta nimeltään natriumkloridia. Natriumkloridia tavallisessa ruokasuolassa on 99%. Natrium on suolan haitallinen osa. Suola onkin kaikista lisä-aineista ravinnossamme vahingollisin. Ennen kuin Uusi maailma löydettiin ja erilaiset aiemmin tuntemattomat yrtit ja maustekasvit tulivat saataville myös Euroopassa suola oli ainoita mausteita ja yleisesti saatavilla. Yleisesti suolaa käytettiin säilömiseen, koska se oli pitkään ainoa keino säilöä ruokaa. Vettä sitovan ominaisuutensa takia suolalihat ja -kalat säilyivät syötävinä pitkiäkin aikoja. Etenkin lämpimimmissä maissa suolaa käytettiin tähän tarkoitukseen paljon. Hieman omituista sen sijaan on se, että suola on niinkin voimakkaasti juurtunut suomalaisten maustekulttuuriin, sillä täällä pohjolassahan ilmasto on pitänyt huolen säilönnästä omalta osaltaan. Suomessa suola on aina ollut ja on edelleenkin yleisimmin käytetty mauste. Vahingollisuutensa takia suolasta on kuitenkin tullut vakavasti otettava uhka ja haitta kansanterveydelle.

Päivittäisestä suolasta suurin osa, 60%, kertyy elintarvikkeisiin lisätystä suolasta. Suurin yksittäinen 'piilosuolainen' elintarvike on leipä. Ruokaleivästä saammekin 16% ja kahvileivästä 6% päivän suolan saannista. Lisäksi 14% tulee lihasta, 9% juustoista ja kalavalmisteista 8%. Myös kasvirasvat ja öljyt ovat suuri päivittäinen suolan lähde suomalaisille, noin 7%:n osuudella. Valmisruoissa olevan suolan määrä vaihtelee paljon. Useimmissa pakkauksissa on kuitenkin selkeät pakkausmerkinnät, joista suolamäärät näkyvät. Näitä merkintöjä tutkimalla selviää mikä/mitkä tuotteista ovat vähäsuolaisia ja mitkä eivät. Esimerkiksi lautasellinen hernekeittoa sisältää 3 g suolaa. Se on yli puolet päivän suositusannoksesta. Suolaiset naposteltavat, kuten perunalastut ja pop cornit maistuvat hyvin suolaisilta, mutta eivät kuitenkaan sitä varsinaisesti ole. Suolainen maku johtuu siitä, että suola on tuotteen pinnalla rakeina ja maistuu siksi voimakkaasti. 'Piilosuolaa' on myös tuotteissa, joista sitä viimeiseksi osaisi etsiä, esimerkiksi kivennäisvesissä. Tänä päivänä ylimääräistä suolaa sisältävien elintarvikkeiden rinnalle ovat tulleet kuitenkin myös vähäsuolaiset ja suolattomat tuotteet.

Piia Jaatinen


Haluatko lähettää artikkelin?
Kone lisää viestiisi automaattisesti tämän sivun linkin, mistä haluamasi henkilö pääsee lukemaan juttua. *:llä merkityt kentät ovat pakollisia.
*Oma nimi
*Oma sähköpostiosoite
*Vastaanottajan
sähköpostiosoite

Viesti

 

Sivun alkuun