Vihreä tee
- trendikäs terveysjuoma
Minulle joskus hymyillään ja myhäillään,
kun kerron innostuneeni jostain uudesta elämäntavasta
tai harrastuksesta. Myönnän, että olen
helposti altis vaikutteille ja viehätyn kaikesta
uudesta ja etnisestä. Olen käynyt läpi
tiukan kasvisruokakauteni, joka vuosien saatossa on muuttunut
kalaa ja kanaa sisältäväksi ruokavalioksi
ja luen silmät kiiluen tietoa henkisestä ja
fyysisestä hyvinvoinnista. Body Balance on jo vienyt
minut mennessään ja kuuntelen innolla joogaajien
kokemuksia ja tuntemuksia. Nyt olen löytänyt
mielenkiintoni kohteeksi vihreän teen, joka on viime
aikoina rantautunut länsimaihin ja luonut suosiotaan
terveysvaikutustensa tähden.Teen historiaa
Teepuu on kotoisin Kiinan, Intian ja Burman
rajaseutujen vuoristometsistä. Ensimmäiset merkinnät
teestä on löydetty jo v. 600 eKr lääkekirjoista.
Vihreän teen syntymisen legendana kulkee tarina,
jossa Kiinan keisari Chen-Nung istui teepensaan varjossa.
Muutama pensaan lehti sattui putoamaan hänen kuppiinsa
ja keisarin juodessa kupista hänet valtasi voimakas
hyvän olon tunne.
Tee oli pitkään vain munkkien ja aatelisten
juoma. Teetä nautittiin sen piristävän
ja rauhoittavan vaikutuksen vuoksi ja kerrotaan, että munkit
käyttivät vihreää teetä meditoinnin
apuna. Hiljalleen tee levisi juomana tavallisten kansalaisten
keskuuteen ja Aasiassa vihreän teen kulttuuri on
säilynyt näihin päiviin asti.
Eurooppaan teepuu saapui 1600-luvun alussa. Juoma sai
suosiotaan pääosin Englannissa, jossa ylhäisö nautti
vihreää teetä ja tavallinen kansa halvempaa
mustaa teetä. Englannin teeteollisuuden kautta musta
tee levisi länsimaihin. Vasta viime aikoina vihreä tee
on noussut uudelleen arvoon myös länsimaisessa
kulttuurissa.
Mitä vihreä tee on?
Kaikki tee valmistetaan teepensaan nuorista lehdistä ja
nupuista. Vihreä tee eroaa valmistuksessaan mustasta
teestä siinä, että teelehtien ei anneta
hapettua. Teelehtien väri säilyy näin
vihreänä ja teen maku on erilainen kuin mustan
teen.
Mitä vihreä tee sisältää?
Vihreä tee sisältää huomattavasti
mustaa teetä enemmän farmakologisesti aktiivisia
aineosia. Yksi tärkeimmistä aineosista on terveyden
kannalta teen sisältämät antioksidantit
eli flavonoidit. Niiden on todettu estävän
solurasvoja härskiintymästä ja näin
suojaavan soluja mutaatioilta, vaurioilta, syövältä ja
vanhenemiselta. Flavonoidien on sanottu myös estävän
rasvan kertymistä kudoksiin.
Vihreä tee ja terveysvaikutukset
Vihreä tee ja sen vaikutus hyvinvointiin on ollut
lukuisten tutkimusten kohteena. Sen on todettu vaikuttavan
monessa mielessä edullisesti terveyteen ja näin
se lasketaan kuuluvaksi funktionaalisiin elintarvikkeisiin.
Vihreällä teellä on todettu olevan yhteys
aineenvaihduntaan. Geneven yliopistossa tehdyn tutkimuksen
mukaan aineenvaihdunta nopeutui teen nauttimisen seurauksena
neljä prosenttia ja kokonaisenergian kulutus lisääntyi
lähes viisi prosenttia. Vaikutus perustuu tutkijoiden
mukaan kofeiinin ja katekiiniaineiden yhteisvaikutukseen.
Vihreällä teellä on todettu siis olevan
jonkinasteinen laihduttava vaikutus.
Yhteyksiä on löydetty myös auringon haitallisten
UV-säteiden ja vihreän teen välille. Tutkimuksissa
on todettu vihreän teen suojaavan ihoamme auringolta.
Teen Flavonoidien avulla voimme myös suojautua
sydän- ja verisuonisairauksilta. Katekiini estää ”pahan” kolesterolin
hapettumista elimistössä ja sen kiinnittymistä valtimoiden
seinämiin. Katekiinilla saattaa myös olla suora
yhteys verenpaineen alentamiseen.
Sanna Mönkkönen
Lähteet ja lisätietoa: www.biovita.fi ja www.tohtori.fi
Haluatko
lähettää artikkelin?
Kone lisää viestiisi automaattisesti tämän
sivun linkin, mistä haluamasi henkilö pääsee
lukemaan juttua. *:llä merkityt kentät ovat
pakollisia. |
Sivun
alkuun |