Uutiset Vapaa-aika Ellit Mobiili Viestit Asiakkuus Haku

Mila Kajas-Virtanen
tuuli.net vieras

 
ikä 29
perhe naimisissa Jarkko Virtasen kanssa
lempinimi on, mutta yritän päästä siitä eroon
saavutukset Muutama pokaali luistelu-uralta ja tyytyväinen mieli
motto kaikki mikä ei tapa, vahvistaa
työ Markkinointisuunnittelija Soneralla tapahtumamarkkinoinnissa, luisteluvalmentaja silloin tällöin
harrastukset maraton kerran vuodessa ja siihen tähtäävä treeni

1. Minkälaiset eväät taitoluistelu antoi elämälle?
Näin kun aikaa lopettamisesta on kulunut jo muutama vuosi on ehtinyt asiaa pohtia monelta kantilta. Päällimmäisenä tulee mieleen, että se on antanut valtavan kokemuksen siitä mitä on omistautua jollekin asialle ihan täysin. Olen myös oppinut tuntemaan itseni aika hyvin, tiedän mitä on menestyä ja mitä on epäonnistua totaalisesti. Monesta urheilemiseen liittyvästä asiasta on ollut hyötyä, kun astuin ns. normaaliin työelämään.

2. Mikä oli taitoluistelussa mukavinta?
Esiintyminen ja onnistumisen tuoma ilo. Laji on monipuolinen: siinä saa toteuttaa itseään monella tavalla. Se vaatii kovaa ja raskasta treeniä, mutta joskus on taas kiva antaa musiikin viedä ja leikkiä hetki jääprinsessaa…

3. Entä haasteellisinta?
Taitoluistelu on taitolaji joka vaatii äärimmäistä tarkkuutta, nopeutta, voimaa, pitkäjännitteisyyttä, taiteellisuutta, musikaalisuutta, luovuutta... Kun kaiken tämän saa toimimaan yhtäaikaa, on siinä haastetta kerrakseen.

4. Mieluisin urheiluun liittyvä muistosi?
Lillehammerin Olympialaiset vuonna 94 ja treenimatkat ulkomaille. Mieluisia muistoja on paljon. Olympialaisissa oli mukavaa siksi, että lapsuuden unelmani oli toteutunut. Olin tehnyt Olympialaisten eteen kamalasti töitä ja oli ihana onnistua siellä, koko Suomen kansan ja maailman edessä. Niin isänmaallista fiilistä mulla ei ole vielä ikinä ollut kuin siellä! Kesäleirit ulkomailla toi piristysruiskeen omaan treeniin. Oli kiva nähdä miten muut treenaa maailmalla. Näitä leiriaikoja kaipaan ehkä eniten.

5. Miten jääprinsessa päätyi maratoonariksi?
Kerran kilpailija, aina kilpailija! Päätin keksiä jonkun sellaisen lajin "eläkepäivieni" ratoksi jota voin harrastaa koska vaan ja missä vaan. Lajin piti olla tarpeeksi haasteellinen ja sellainen, jossa voin asettaa itselleni edelleen tavoitteita. Kuulostaa varmasti kamalalta, mutta maraton oli vastaus kaikkeen tähän!!

6. Mitä maratonharrastus antaa sinulle hyvän kunnon lisäksi?
Hyvän syyn nousta sohvalta ylös. Maratonin jälkeen olo on taivaallinen! Sen tunteen tavoitteleminen on vaivan arvoinen.

7. Lempiruokasi ja -juomasi?
Erilaiset kala- ja äyriäisruuat. Lempijuoma… Ginger Ale -limu, jota tilaan aina kun menen Santa Fehen syömään meksikolaista ruokaa. Toisaalta hyvän ruuan kanssa nautittu punaviinikin on ihan ok.

8. Miten rentoudut?
Nykyisin urheileminen ja kunnosta huolta pitäminen on minulle eräs tapa rentoutua. Kotona siivoan myös mielelläni ja katson televisiota. Rentoudun myös shoppailemalla itselleni vaatteita.

9. Paras lukemasi kirja?
Aloitin juuri lukemaan Tarua sormusten herrasta. Tulisikohan siitä sellainen?

10. Paras leffa?
Päätän jokaisen näkemäni leffan jälkeen, että Tämä on nyt suosikkileffani. Tosin yhtään ei tule nyt mieleen. Matrix oli aika hieno elokuva, mutta Sinkun päiväkirja oli toisaalta taas tosi hauska. Jostain kummallisesta syystä suorastaan rakastan kauhuleffoja, mikään ei tunnu tarpeeksi jännältä.

11. Miten torjut syysmasennusta?
Minulla ei ole yleensä syysmasennusta. Syksy on ihan kiva vuodenaika.

12. Hyvän Olon reseptisi ainekset:
Hyvä olo koostuu niin monesta asiasta… itselläni on ollut jo pitkään hyvä olo. Työ on minulle tärkeä asia ja juuri nyt saan tehdä niitä töitä joista todella tykkään. Olen myös kiinnostunut erilaisista asioista: opiskelusta, ihmisistä, uuden kotini sisustamisesta… niistä tulee hyvä mieli. Tunnen myös paljon sellaisia ihmisiä jotka tekevät pelkällä olemassa olollaan minulle hyvän olon. Terveet elämäntavat yhdistettynä sopivaan määrään paheita!

13. Hyvän Olon vinkkisi tuuli.netin lukijoille?
Nautiskele pienistä asioista. Iloinen olotila tarttuu ja sillä on kauaskantoiset vaikutukset. Elä kuin eläisit viimeistä päivää…

Sivun alkuun