Tuuli Matinsalo
Pienestä se on aloitettava

- syntynyt Torniossa 20.1.1970
- perheeseen kuului äiti Marja, isä Martti, isosisko Päivi ja isoveli Juha
- asunut lapsuudessa mm. Orimattilassa, Kaarinassa, Turussa ja vuoden USA:ssa

"Kun pikkuisena väsähdin kaupungilla kävelyyn, äiti keksi apuun erilaiset laukka-askeleet ja hyppelyt. Matka taittui taas hymyssä suin hypellen äidin kanssa käsi kädessä."

"Jo ennen kuin osasin uida, tykkäsin vedessä läträämisestä. Tapanani oli hypätä käsikellukeiden kanssa korkealta laiturilta maha edellä, selkä kaarella veteen. Mitä korkeammalta pääsin hyppäämään ja mitä enemmän sain itseni kaarelle, sitä tyytyväisempi olin."

"Koulussa oli tietenkin mukavinta liikunta- ja välitunnit. Opettelimme kaverini kanssa käsilläseisomista, munamankeleita ja muita temppuja. Talvisin hiihdimme koulua ympäri, jotta olisimme saaneet piirtää luokan seinällä olevaa hiihtokilometriviivaa pidemmäksi."

Jumppa tuli kuvioihin

- Matinsalon perhe muutti Vantaalle
- ala-aste musiikkia ja yläaste urheilua
- harrastuksena rytminen voimistelu sekä joukkue- ja telinevoimistelu
- Ylioppilaaksi Mäkelänrinteen urheilulukiosta syksyllä 1990

Ensimmäinen koreografiani "Muistan, kun neljännellä luokalla opettaja tuli luokkaan ja meidän täytyi nousta seisomaan. Päätin silloin kokeilla, että joko se spagaatti onnistuisi. Otin pulpeteista kiinni ja laskin itseni alas. Iloisesti yllättyneenä huusin: "Katsokaa, mä saan spagaatin!" Ihmettelin, kun opettaja ei ollutkaan innoissaan, vaan taisi hän vähän suutahtaakin. "Kokeilin talvella välitunnilla saisinko heitettyä jalan takakautta kaarella päähän. Liike onnistui ensimmäisen kerran! Kylläkin sillä seurauksella, että otsassani komeili sen jälkeen komea kuhmu, jonka uusien sinisten "buutsieni" korko sai aikaiseksi." "Valmentajanani rytmisessä voimistelussa toimi oma liikunnanopettajani Irmeli Tikka. Pidimmekin harjoitukset koulun jumppasalissa heti koulupäivän päätteeksi. Ensimmäisen kilpailuohjelmani välineeksi valittiin nauha ja olin aivan haltioissani, kun pääsin pyörittämään vaaleansinistä nauhaa ja yrittämään sillä erilaisia temppuja. Eräänä päivänä kouluun kurvasi ambulanssi. Näin kun ambulanssi vei Irmelin paareilla mennessään. Tiesin, että Irmeliltä oli leikattu jo kaksi kertaa aivosyöpä ja arvasin, että tilanne oli nyt vakava. Muistan kuinka biologian opettajamme tuli lohduttamaan minua, kun olin vajonnut takkien alle naulakkoon itkemään. Minulle jäi paljon mukavia muistoja Irmelistä ja häntä on kiittäminen, että löysin voimistelun."

Tuuli Moskovassa 1984 "Mäkelänrinteen urheilulukiossa tulivat aamuharjoituikset kuvioon. Silloin opin harjoittelemaan yksin. Asuimme Vantaalla ja harjoitukset olivat kaikki Helsingissä. Ennen iltaharjoituksia kävin aina mummolassa ja muistan, kuinka jopa parin minuutin päiväunet ja mummon pinaattikeitto tekivät ihmeitä ja jaksoin taas jatkaa matkaa."

Opiskeluajalta jäi matkaan aviomies ja kilpa-aerobic

- Tuuli pääsi opiskelemaan Jyväskylän Yliopistoon Liikunnan aineenopettajan linjalle 1991 - opinnot keskeytyivät syksyllä 1995, kun Tuuli alkoi valmentautua kokopäiväisesti - muutto Nastolaan kesällä 1997

"Aloin harjoittelemaan liikuntatieteellisen pääsykokeita varten tehokkaasti ja sain opastusta usean eri lajin tekniikasta. Tällä kertaa vuorossa oli aitajuoksu ja kymmenottelijakaveri oli lupautunut minua opettamaan. Ensin hän käski juosta pari aitaa ihan omalla tyylillä ja sitten vasta tulisivat tarkemmat ohjeet. Lähdin juoksuun ja hyppäsin ensimmäisen aidan yli korkealta, nilkat ja kädet ojennettuna, pää ja selkä pystyssä ja jalat kauniisti spagaatissa takimmaisen jalan ollessa renkaana kohti päätä. Eli juuri niin kuin voimistelija vain voi hypätä. No, onneksi opettaja oli sinnikäs ja pääsykokeissa suoritukseni näytti jo ihan aidolta menolta."

Kilpa-aerobic otti ohjat

- Tuuli aloitti harjoittelun keväällä 1993 oltuaan seuraamassa SM-kisoja Helsingissä
- seuraavana syksynä ensimmäinen SM-kisa ja heti kultaa
- edustajaksi EM- ja MM-kisoihin kesällä 1994, ei mainittavaa menestystä
- Euroopan kärkitason saavuttaminen 1995

"Muistan kuinka ensimmäisissä SM-kisoissani kaikki kilpailijat kutsuttiin yhtä aikaa lavalle kuuntelemaan pisteet. Astuin ensimmäisenä esiin ja pisteeni kuulutettiin. En tiennyt, olivatko ne hyvät vai huonot. Vasta kun seuraavien pisteitä sanottiin, tajusin, että pisteeni taisivat olla ihan hyvät. Kaverini sanoivatkin, että oli hauska seurata, kuinka ilmeeni kirkastui vähitellen, kun huomasin voittaneeni kisat."

"MM-kisoissa 1995 San Diegossa pääsin ensimmäistä kertaa kuuden joukkoon finaaliin. Olin finaaliin pääsystä aivan innoissani. Finaalit olivat upeassa hallissa ja katsojilla oli hyvä fiilis. Yleisö ja tunnelma vei minut ihan mennessään ja keskittymiseni herpaantui: jätin innoissani pakollisista vatsalihasliikkeestä tekemättä neljännen ja sain kunnon vähennykset."

EM- ja MM-kultaa 1996

- "Prätkämimmi" -ohjelmalla kultaa EM-kisoista Helsingissä ja MM-kisoista Italian Genovassa
- sijoittuminen seitsemänneksi Vuoden urheilija —äänestyksessä

"EM-kilpailut olivat jo ohi ja odottelimme lähtöä Italiaan MM-kisoihin. Asuimme hotelli Auroorassa ja olin lainannut äidiltä autoa, jotta saimme eväshommat ja muut hoidettua. Laitoin auton ylämäkeen parkkiin ja käsijarrun päälle, mutta kohta tuli hotellin virkailija huoneeseemme kysymään, että onko valkoinen ooppeli minun…Käsijarru oli mennyt rikki ja auto oli vierinyt tielle törmäten taksin keulaan…"

"Olin perjantaisen semifinaalin jälkeen toisena MM-kisoissa. Finaalit pidettiin seuraavana päivänä. Illalla alkoi päässäni juosta ajatuksia, että "kyllähän se toinenkin sija on todella hyvä, eihän mulla ole yhtään aikaisempaa MM-mitalia. Onneksi huomasin ajoissa, että aloin tyytymään hopeamitaliin ja tavallaan pyrin helpottamaan tilannetta jos epäonnistuisin. Päätin, että nyt on pakko uskaltaa haluta voittaa. Seuraavana iltana kisojen loppujuhlissa, tuomarit tulivatkin sanomaan minulle, että minusta näki jo lavalle tullessa, että halusin voittaa. Se oli minulle iso opetus siitä, että tunteita pystyy välittämään yleisölle. Olenkin sitä mieltä, että jos et itse usko itseesi, ei kukaan muukaan voi sinuun uskoa."

Helsingin MM-juhlaa

EM-kultaa Ville de Tours'ista 1999

Tuuli valmistautui uransa viimeiseen ja tärkeimpään kilpailuun huolellisesti. Ohjelman ensiesitys näki päivänvalon helmikuussa ja ensimmäinen kuntohuippu ajoitettiin kesäkuun EM-kisoihin Ranskan Ville de Tours´iin. SM-kisojen jälkeen vihoitellut polvi meinasi pilata valmistautumisen, mutta rohkea tähystysoperaatio ja parin viikon lepo mahdollistivat riittävän kuntoutumisen. EM-kisassa Tuuli oli selvä voittaja ennen yllättäen hopealle noussutta Tiia Piiliä.

Parin viikon loman jälkeen alkoi valmistautuminen marraskuiseen MM-kisaan. Harjoittelu tiivistyi entisestään ja kaikella toiminnalla pyrittiin kilpailusuorituksen optimoimiseen. Itse kilpailussa Tuuli käytti kaiken kokemuksen ja kotiyleisön huikean kannustuksen hyväkseen johtaen kilpailua alusta loppuun saakka. Kaikki seitsemän tuomaria asettivat Tuulin ykköseksi vuoden jokaisen kilpailun jokaisessa vaiheessa.

"Kotikisat kasasivat niskaan tietenkin paineita. Eräs toimittaja sanoi minulle jo ennen kuin kisat olivat edes alkaneet, että hommahan on jo selvä, sinä voitat varmasti. Siinä tuli kieltämättä tiuskastua toimittajalle, että hei, urheilussa ei mikään ole niin varmaa kuin epävarma. Kisat ovat ohi vasta sitten, kun voittaja seisoo korkeimmalla korokkeella. Kun finaalisuoritus oli onnistuneesti takanapäin, minut valtasi suunnaton tyytyväisyyden tunne. Olin iloinen, että olin saavuttanut tiukan tavoitteeni ja pystyin lunastamaan minuun kohdistuneet kovat odotukset. Yksi asia kuitenkin harmitti seisoessani mitalikorokkeella; maammelaulu on niin pirun lyhyt..."

"Odotin vuoroani verhojen takana. Tiia oli lavalla ja yleisö kannusti hurjasti. Minun oli vaikea keskittyä, kun samalla kuuntelin Tiian musiikkia ja yleisön reagointia. Ajatukseni karkailivat "No nyt tulee tuplakierre...hyvä, se onnistui...yhdenkädenpunnerrus...hienoa Tiia...". Päässä kävi myös ajatus, että miltäköhän minusta tuntuu viiden minuutin kuluttua, kun kaikki on ohi. Sain kuitenkin kerättyä ajatukseni itseeni ja suoritukseeni ja odotin innoissani vuoroani päästä lavalle. Lavalla oli ihanaa. Yleisö kannusti niin hurjasti, että minulla oli alussa vaikeuksia kuulla musiikkia ja korvani menivät kesken ohjelman lukkoon. Oli aivan mahtavaa voittaa maailmanmestaruus kotiyleisön edessä. En varmasti koskaan unohda sitä fiilistä, mikä hallissa vallitsi silloin! Tuntui, kuin olisin saanut jakaa tuon onnistumisen riemun koko yleisön kanssa."

"Jo Helsingin MM-kisoissa toimittajat kirjoittivat koreografiani viimeisestä nyrkin iskusta, johon kisaohjelmani loppui. He kyselivät, että miltä mahtaa tuntua, kun urani loppuu viikon kuluttua Unkarissa tuohon iskuun. Päätin olla ottamatta asiasta selvää ja Unkarissa finaalisuorituksessani en iskenytkään nyrkkiä lattiaan asti, vaan jätin sen ilmaan. Tuomarit eivät saa reagoida ilmeillään kilpailijoiden suorituksiin, mutta tuossa tilanteessa he purskahtivat nauruun."

"Toimin Raimo Summasen kanssa vuoden verran TV4-kanavalla urheiluohjelman juontajana. Olimme kerran haastattelemassa erästä maajoukkuetason lätkäpelaajaa ja Rami hoiti sillä kertaa haastattelun. Itse istuin äänimiehen kanssa toisessa huoneessa kuuntelemassa. Rami esitti kysymyksen ja mies alkoi vastaamaan siihen jotakuinkin näin: "Nooh, silloin oli maajoukkueessa meneillään sellainen sukupuolenvaihdos…" Äänitarkkailijan kanssa hämmästyneet katseemme kohtasivat ja minun oli pakko juosta vessaan nauramaan. Onneksi Rami ei huomannut, että sukupolvesta olikin tullut sukupuoli…"

Vuoden urheilija ja vuoden naisurheilija 1999

"Ensimmäisellä kerralla linnan juhlissa olin kuin "Liisa ihmemaassa". Katselin innoissani ympärilleni ja ihastelin sekä ihmisiä että linnaa. Toisella kerralla pystyin jo tarttumaan hetkiin kiinni ja nauttimaan ilmapiiristä. No, kyllähän ne bileet sitten jatkuivatkin urheiluporukassa aamuyhdeksään asti..."

"Minut kuulutettiin lavalle ensimmäisenä. Olin sijoittunut Vuoden Eeva äänestyksessä kolmanneksi. Onnitteluiden jälkeen aloin tutkailemaan yleisöä ja mahdollista vinkkiä siitä, ketkä voisivat olla ykkönen ja kakkonen. Silmäni osuivat ensin Eeva Ahtisaareen ja sitten Tellervo Koivistoon. Polviani alkoi heikottaa, kun ymmärsin, että ykkönen ja kakkonen olivat entisten presidenttien vaimoja. Niin, ja kolmonen entisen painijan vaimo..."

Vuoden Eevat 1999: Eeva Ahtisaari, Tellervo Koivisto ja Tuuli Matinsalo

Kilpakentiltä valmentajaksi

- Tuuli valittiin maajoukkueen vastuuvalmentajaksi keväällä 2000
- viisi henkilökohtaista valmennettavaa: Hannele Pukkinen, Anne Salenius, Riina Vasala, Linda Meriläinen ja Marko Kaarto

"On todella palkitsevaa tehdä töitä motivoituneitten urheilijoiden kanssa. Saan monesti harjoituksista itsekin intoa ja energiaa, koska on niin mukavaa seurata toisten oppimista ja halua kehittyä."

"Haluaisin opettaa valmennettavani omatoimisiksi ja kriitisiksi urheilijoiksi. Myös koreografian tekoa olen pyrkinyt opettamaan. Kilpaileminen on sitten taas taito sinänsä. Silloin on jo pitkällä, kun keskittyy vain omaan suoritukseensa, eikä vertaile itseään muihin. Tärkeää on mielestäni myös se, että nauttii kilpailemisesta, koska silloinhan urheilija pääsee näyttämään kovan harjoittelunsa tulosta!"

Tuuli siviilissä

- avioliitossa, mies painivalmentaja Pasi Sarkkinen
- asuinpaikka Nastolassa, noin 15 km Lahdesta itään
- Tuuli pitää mm. eläimistä, kirjoista, hyvästä musiikista ja elokuvista
- perheeseen syntyi esikoinen 28.8.2000
- lempiväri sininen ja punainen
- lempiruoka äidin tekemä kaalipiirakka
- lempijuoma juuri puristettu greippimehu
- perheeseen syntyi esikoinen nimeltään Juuso 28.8.2000

"Esikoisen syntymä on tietenkin suuri juttu. Juuso syntyi leikkauksella, enkä ole koskaan aikaisemmin tuntenut oloani yhtä avuttomaksi, kuin siinä leikkauspöydällä peläten pahinta ja toivoen parasta. Oli mahtavaa, kun epävarmuus ja huoli väistyivät Juuson ensimmäisen parkaisun mukana. Juuso on pitänyt minut hyvin työn touhussa ja oppinut kulkemaan jo valmennettavieni harjoituksissa mukana. Kyllä mammaloma on mukavaa aikaa!"

Sivun alkuun