|
Tiian
tarina
Ensimmäisen kerran kiinnostukseni heräsi aerobiciin, kun
olin lopettelemassa telinevoimistelu-uraani pienen selkävaivan
takia. Silloinen valmentajani kävi SM-kilpailuissa ja seurasin
hänen valmistautumistaan ja kokeilin itse samalla liikkeitä,
joista moni oli jo telinevoikasta tuttuja. Laji kiinnosti
ja päätin tarmokkaasti aloittaa aerobicin heti Menin Lappeenrannassa
Kristiina Kaikon aerobic-salille mutta sain ikäväkseni kuulla,
että ikäraja kilpailuihin oli 18 vuotta enkä jaksanut alkaa
puurtaa kolmen vuoden tähtäimellä, joten aerobic-urani alku
sai odottaa vielä hetken.
Siirryttyäni
lukion ekalle päätin, että nyt oli aika aloittaa. Tällä
kertaa onni oli mukana, sillä kilpailuihin oli juuri tullut
uutena noviisi-sarja 16-18vuotiaille. Aloittamista helpotti
myös se, että pääsin tammikuusta -96 harjoittelemaan Jari
Kaupin (miesten sarjan SM 1-98) kanssa. Teimme ohjelman
Kristiinan ja Jarin kanssa ja pääsin ensimmäisiin SIM-kilpailuihini
huhtikuussa -96 muutamaa päivää ennen 17-vuotissynttäreitäni.
Kokemus oli erilainen kuin mikään muu siihen mennessä. Muistan
jännittäneeni niin paljon ohjelman aikana, että oli vaikea
pitää tasapainoa! Olin kisoissa toinen ja tiesin löytäneeni
oman lajini.
Seuraavana
vuonna sain paljon arvokasta kokemusta. Pääsin kilpailemaan
hallitsevaa maailmanmestaria Tuuli Matinsaloa vastaan naisten
sarjassa, kävin Tokiossa ja Tanskassa kisoissa sekä pääsin
edustamaan Suomea Unkarissa syksyllä pidetyissä EM-kisoissa,
koska Tuuli ei lähtenyt kisaamaan (silloin oli kullakin
maalla vain yksi edustuspaikka per sarja). Olin ensimmäisissä
arvokilpailuissani finaalissa viides! Olin todella yllättynyt
ja hinku harjoitteluun vain lisääntyi.
Kisakaudesta-98
on päällimmäisenä jäänyt mieleen ohjelmani, josta olin
tehnyt ensimmäistä kertaa omannäköiseni. Kaikkea en
vielä osannut itse tehdä mutta musiikki (Aretha Franklin:
Think), puku, kampaus, ohjelman 1 runko, vaikeusosat
ja "jalat" olin itse suunnitellut. Käsien keksimisessä
oli mukana kaikki aerobic-kaverit. Suurin muutos urallani
tapahtui syksyllä -98, kun päätin muuttaa Jyväskylään
treenaamaan. En päässyt lukion jälkeen pyrkimääni yliopistoon,
joten ajattelin satsata kunnolla aerobiciin koko vuoden.
Vuosi sattui hyvään kohtaan, sillä seuraavana vuonna
oli tiedossa omat MM -kilpailut marraskuussa Helsingissä
ja SVoLi käynnisti syksyllä MM-projektin, johon kuuluin.
|
| Vuosi
vaihtui ja järjestelmällinen puurtaminen jatkui. Ensimmäinen
etappi oli avoimet SM-kisat keväällä, joihin osallistui
myös edellisvuoden MM 3. Elena Fantuzzi. Hävisin Elenalle
vielä silloin mutta sain arvokasta palautetta ja uusia
ideoita kesän EM-kilpailuihin, jotka pidettiin Ranskassa.
Sieltä sain yhden Parhaimmista kisakokemuksistani
- EM-hopeaa! Tunne oli uskomaton, kun tuloksia luettiin:
Suomi otti kaksoisvoiton naisten sarjassa! Se antoi
uskoa eteenpäin - työ oli jo tuottanut tulosta.
|
Marraskuiset
MM-kilpailut olivat mielessä jatkuvasti ja kaikki tähtäsi
vain siihen. Syyskuusta asti sain vastapainoksi muuta
ajateltavaa englannin filologian opiskelusta Jyväskylän
yliopistossa, jonne olin keväällä pyrkinyt. Kauan ja
hartaasti odotetut MM-kilpailut menivät koko Suomen
maajoukkueelta loistavasti - saldona yksi kulta, kaksi
hopeaa, kaksi pronssia, neljäs ja yhdeksäs sija. Oma
hopea oli pieni yllätys ja jälleen Kerran lisäpotku
tulevaisuuteen. Olin jo lähellä maailman parhaan titteliä.
Siitä oli hyvä jatkaa. |
Tämän
vuoden kilpailukausi tuli ainakin itselleni hieman liian
nopeasti vastaan. Opinnot jäivätkin uuden ohjelman suunnittelun
ja harjoittelun takia kevätpuolella vähäisiksi. Mutta
sain kuin sainkin Heaven's on fire biisiin tehtyä mielestäni
erilaisen ohjelman, jolla sijoituin MM-kisoissa (31.5.-
3.6.2000) kolmanneksi ja juhannuksen EM-kisoissa toiseksi.
Nyt alkaakin valmistautuminen seuraavaan kisakauteen.
Muutos on jälleen edessä, koska muutan Helsinkiin treenaamaan
ja pidän opiskelusta suosiolla välivuoden. Satsaan täysillä
pelkästään aerobiciin ja ensi vuoden MM:hin, jotka järjestetään
Marokossa 23.-26.5.2001. Siellä aion olla paras! Tiia
Piili on avannut omat nettisivunsa, josta voi seurata
Tiian tuoreita kuulumisia: www.tiiapiili.com.
 |
Sivun
alkuun |