|
Muuttumisleikki
Tuuli Matinsalo
| Tiedät
varmasti tunteen, kun kiireen keskeltä istahdat
kampaajan tuoliin posket punaisena kiirehtimisestä
ja hiukset vailla minkäänlaista järjestystä.
Ulkonäköäsi häveten esität
toiveitasi kauneuden ammattilaiselle ja yrität
lukea hänen kasvoiltaan hyväksymisen merkkejä.
Kampaajan tehtyä toimintasuunnitelman, yllesi
laskeutuu rauhallisen odottava ilmapiiri ja luottavaisin
mielin hahmottelet mieleesi uutta kuvaa itsestäsi.
Tällä
kertaa istuin kampaajan tuoliin tavallista tyytymättömämpänä
ulkonäkööni ja yhtä toimintatapaani
rikkoen. Olen nimittäin aikoinani päättänyt,
etten ikinä lähde kampaajalle ilman meikkiä,
koska silloin viimeinenkin ripe tyytyväisyydestä
ropisee leikattavien hiusten mukana lattialle. Itsetuntoa
ei hivele lainkaan se, että peilistä katsoo
mustilla silmän alusilla ja laikukkaalla iholla
varustettu kammotus. |
| Anu
Lahti Pointista otti minut iloisesti vastaan. Hän
kuunteli kärsivällisesti pähkäilyäni
ja esitti sitten omat mielipiteensä. "Tärkeintä
ei ole muutos vaan se, että itse viihdyt tyylissäsi."
Minulle ei siis laitettaisikaan sinistä irokeesia
tai punaista polkkaa, vaan paranneltaisiin ylikasvanutta
tyyliäni. Jännitys laukesi ja luotin sataprosenttisesti
Anun makuun ja taitoihin.
"Helppohoitoinen
ja kaunis." nämä esittämäni
toiveet eivät olleet ollenkaan ainutlaatuisia,
vaan Anu saa kuulla ne päivittäin. Helppohoitoisuutta
haettiin hyvällä leikkauksella, joka ei
vaadi suuria taikoja asettuakseen ja toivomaani kauneutta
mallin ohella väreillä. Anu päätti
käyttää useampaa väriä hiuksissani,
jotta saataisiin elävämpi pinta, eikä
kammoksumani yhden värin kypärä-look.
Anu suunnitteli jättävänsä hiuksiini
pituutta, jolloin saataisiin naisellisempi ja vaihtelevampi
leikkaus. |
| Siinä
värit päässä istuessani ehdin
ihailla Pointin tilojen ja työntekijöiden
tyyliä. Rohkeutta erilaisiin ratkaisuihin löytyi
kummastakin. "Olinko sittenkin pyytänyt
liian hillittyä ratkaisua itselleni?"
Yritin
pesun jälkeen pyyhekuivista hiuksista arvailla
hiusteni väriä kuivana. Olin tyytyväinen,
koska mitään radikaalia muutosta ei ollut
havaittavissa, vaan väri näytti luonnolliselta
ja hyvältä. Anu nappasi sakset ja alkoi
loihtia hiuksilleni uutta järjestystä. |
  |
| Kannatti
heittäytyä osaajan käsiin ja antaa
hänen tehdä ratkaisut. Olin todella tyytyväinen
uuteen kohentuneeseen tyyliini. Väri oli eloisa
ja leikkaus tuntui asettuvan kuin itsestään.
Mutta jotain puuttui. Kyllä, peilistä näkyi
edelleen sama laikukas iho näppylöineen.
Oli aika antaa meikkaaja Anna Törröselle
haasteita.
Annan
tehdessä työtään kyselin häneltä
mielipiteitä ja vinkkejä. "Ovatko kestovärjäykset
hyvä juttu sinusta?" Annan mielestä
ne ovat tietyssä mielessä turhia, koska
ripsiin ei saa tuuheutta ja kulmatkaan eivät
ole muunneltavissa. "Ei se kuitenkaan ole niin
iso ja aikaa vaativa asia, että sipaisee ripsaria
ja laittaa kulmat kuntoon aamulla. Makuasia."
Anna sanoi. |
Anna
neuvoi myös, kuinka kajalilla kannattaa töpötellä
pieniä pisteitä alaripsien juureen ja päälle
sipaista luomiväriä. Tulos on tehokas ja luonnollinen.
Poskipunaa hän neuvoi levittämään
siihen kohtaan, josta punastuu luonnostaan.
Silmäni ovat isot ja luomea riittää.
Senpä takia Anna neuvoi tekemään arkimeikistä
"kaksiulotteisen". Juhlameikkiin lisää
näyttävyyttä saa lisäämällä
helmiäisluomiväriä ja jos silmä
kestää, rajaus kajalilla myös sisäpuolelta.
Kulmakarvoista hän neuvoi, että noudattaisin
niiden luonnollista linjaa, eikä niitä kannata
nyppiä ulkonurkasta liian ohueksi. |
| Tunnit
Pointissa olivat minulle luksusta. Tuntui ihanalta,
kun kaksi ammattilaista paneutui ulkonäkööni
ja antoi neuvoja, joiden toimivuuden arjessa olen
todennut. Suosittelen vilpittömästi heittäytymistä
ammattilaisen vietäväksi. Uusi tyyli saattaa
tuntua enemmän itseltäsi, kuin se vanha.
Lähdin
Pointista Anun ja Annan käsittelystä hymy
huulilla ja pää pystyssä. On ihmeellistä,
kuinka paljon odotettu ulkonäön kohennus
voi mieltä piristää. |
 |
Hiukset:
Anu Lahti
Point
Freda 27
00 120 Helsinki |
Nivea beauté Oriental Secrets
Meikin alla Nivea Visage All
Day Aqua kosteusvoide.
Iholla meikkivoide All Day Aqua sävy 05 Aqua
Suntan ja puuteri Poudre
Naturelle 03 Beige. Poskilla Blush Naturel sävy
03 Rosé. Luomilla Double
Design luomiväri Purple Glow nr 250. Silmät
rajattiin Eye Contour Stay-On
kynällä 09 Black ja ripsissä Stretch
& Curl Mascara Noir 45. Huulet
rajattiin Lip Contour Stay-On kynällä
11 Sangria ja punattiin Gloss Lacquer
kiiltohuulipunalla 94 Rose Glaze.
|
 |
Sivun
alkuun |