Uutiset Vapaa-aika Ellit Mobiili Viestit Asiakkuus Haku

Sari muuttumisleikissä

Tuuli.netin ensimmäinen muuttumisleikki osui Sari Käyhkön kohdalle. Muuttujan sattumanvaraisesta valinnasta huolimattahuomasimme että Sari sulautui hyvin tuuli.netin höpöttelevään henkilökuntaan. Muuttumisleikki järjestettiin Hiusstudio Pointissa Helsingissä, jonka ammattitaitoisia työnäytteitä tarjoamme teille jatkossakin.

Sari on ahkera nettisurffailija; niin vauvalehden kuin nicehousen kuin myös tuuli.netin sivutkin ovat tutut. Muuttumisleikin voitto tuli Sarille täytenä yllätyksenä, ja vasta kun hän näki nimensä tuuli.netin sivuilla uskoi hän sen todeksi eikä vain ystävien halpamaiseksi jekuksi. Sari on koulutukseltaan kosmetologi, mutta kolmen vuoden kotona olon jälkeen hän on päättänyt jatkokouluttaa itseään ja aivan uudelle alalle. Hän osallistuu työvoimatoimiston järjestämään ATK:n A-ajokortin ajokurssiin. Oppisopimus-työharjoittelun jälkeen hän toivookin löytävänsä työpaikan tältä alalta.


Hiuksiensa suhteen Sari antoi vapaat kädet stylisti Virpi Miettiselle. Toivomuksena oli huoleton kampaus, jota ei hirveästi tarvitsisi laittaa. Virpillä oli heti silmää uuden leikkauksen ja värin suhteen ja perusteli valintoja Sarin kasvojen muodolla ja ihon värillä. Liian vaalea hiusten sävy tekee kasvot kalpeaksi ja kevennetty leikkaus tuo hyvin esille Sarin sirot ja "nukkemaiset" kasvonpiirteet. Sari esitti paljon kysymyksiä ja ylisti stylistin otteita ja leikkaustaitoja. Sarin välittömyys näkyi ja myös kuului seuratessani stylistin ja ahkeran kirpputori-harrastajan välisiä keskusteluja, jotka seilasivat niin saksan kielen kummallisuuksissa kuin lasten hoidoissakin.

Hiukset värjättiin Wellan Koleston Perfect-värisarjalla. Tyvessä Wellan Koleston Perfect: 6/7 ja 7/75. Pääliosaan raidoitettiin Wellan Blondor-vaalennusaineella folioita apuna käyttäen. Latvoihin jäi entistä "vanhaa" vaaleata väriä! Viimeistelyssä Wellan High Hair sarjan: Crystal Styling Lotion, Bungee Gum, sekä Form and Finish Spray.

Myös meikkaaja Anna Törröselle Sari antoi vapaat kädet ja toivoi samalla saavansa uusia vinkkejä ehostukseen ja tuotteisiin liittyvissä kysymyksissä. Vinkkejä ja uusia näkemyksiä meikin ja ihonhoidon suhteen tulikin useita, kiitos Sarin lukuisten kysymysten ja avoimuuden. Normaalisti arkikäytössä Sari meikkaa vähän, tilanteen ja juhlan mukaan vähän enemmän.

Meikin alla Nivea Visage Mattifying Moisturizing Fluid kosteusvoide. Iholla meikkivoide All Day Aqua sävy 02 Aqua Honey ja irtopuuteri Light Duo Moon. Poskilla Blush Naturel sävy 10 Red Sand. Luomilla Aquatouch luomiväri sävy 01 Coral Reef. Silmät rajattiin Eye Contour Stay-On kynällä 09 Black ja ripsissä Stretch & Curl Mascara Noir 45. Huulet rajattiin Lip Contour Stay-On kynällä 15 Noisette ja punattiin Lip Stay-On huulipunalla 96 Red Sand.


Takki Icon 299mk, housut In Wear 449mk, neule In Wear 379mk, trikoopaita In Wear 249mk, huivi 49mk.
Viimeisen silauksen tammikuun muuttujamme sai Helsingin Sokoksen pukeutumisneuvojalta Raili Koskelta. Nopealla silmäyksellä Koski kartoitti Sarin vartalon mitat ja suhteet. Vaaterekeistä löytyi helposti mallit ja värisävyt, jotka sopisivat Sarin vartalolle, silmien väriin ja hiusten saamaan uuteen sävyyn. Totesimme kaikki yhteen ääneen että Sarille sopivat kevään raikkaat pastellisävyt ja varsinkin sinivivahteisina. Nahkajäljitelmäjakku sopi tyyliin, mutta Sari myönsi ettei ole aivan hänen ominta tyyliään. Erilaiset huivit tekivät mukavan ilmeen asuun ja on kuulemma tämän kevään "must" juttu.

Sari kehui päivää kokonaisuutena mielekkääksi ja mukavaksi hemmottelupäiväksi. Hän oli tyytyväinen hiuksiin, joista tuli juuri sellaiset pese ja pidä - hiukset, joita toivoikin. Meikkiniksit antoivat rohkeutta värien kanssa kikkailuun ja miten pienillä nikseillä saa uutta ilmettä ja syvyyttä katseeseen. "Mukavinta oli seurata ammattilaisia työssään" totesi Sari samalla kun jännitti mitäköhän lapset (Sanna-Riikka 7v., Suvi 3v. Ja Jere 1v. 8kk.) tuumaavat äidin uudesta lookista.

Hiukset:
Virpi Miettinen Point / Wella
Freda 27
00120 Helsinki
09 604 446, 09 603332

Meikki:
Anna Törrönen makeup & hair
+358-(0)400-447120
annatorronen@hotmail.com
www.makeup-stylist.com

 

Sivun alkuun