Uutiset Vapaa-aika Ellit Mobiili Viestit Asiakkuus Haku

Muuttumisleikki
Minna Halttunen

Tuuli.netin muuttumisleikissä, kampaamo Pointissa oli tällä kertaa mukana lohjalainen Minna Halttunen. Minna saapui leikkiin hieman jännittyneenä. Kotonakin hän oli vihjaillut lähtiessään, että mitä, jos tulisikin lyhythiuksisena takaisin.

Ammatiltaan Minna on yrittäjä; Liikuntapiste Galaxy liikuttaa lohjalaisia menestyksekkäästi. Minnan vastuulla on salin pyöritys, mutta toki myös ohjaaminen. Salin tarjontaan kuuluvat niin aerobic, Body Pump, Body Balance, spinning kuin soutuspinningkin, jossa hän on muuten valtakunnallinen kouluttaja. Sali siirtyi vuodenvaihteessa uusiin tiloihin, mutta suosio on ollut niin suurta, että välillä tuntuu etteivät tilat vieläkään riitä.


Siviilissä Minna on naimisissa ja 1 ½ vuotiaan tyttösen äiti. Ulkonäkö-kysymykseen hän vastaa varmasti aika monen pienen lapsen äidin tavoin: "Joitain vuosia sitten, ennen lasta tuli kiinnitettyä enemmän huomiota omaan ulkonäköön…". Liikunnallinen työ tuo myös omat rajoitteensa hiusten sekä meikin suhteen; yleensä arkena Minnalla on helppo "hiukset kiinni ja menoksi" -tyyli. Liikuntayrityksen vetäjänä ei myöskään ole hyvä näyttää liian meikatulta ja laitetulta, vaan ulkonäöllään tulisi viestittää sporttista elämäntapaa.

Hiusstylisti Rami aloitti innokkaana Minnan lookin muuttamisen. Rami olisi napsinut hiuksia huomattavasti lyhyemmiksi, mutta pituuden suhteen löydettiin sitten molempia tyydyttävä kompromissi. Perusideaksi muotoutui stylistin sanoin: "leikkaus astetta - kahta kovemmaksi ja väri astetta - kahta pehmeämmäksi". Suurimman muutoksen Rami aikoi tehdä otsatukkaan, joka leikattaisiin trendikkään lyhyeksi.

Minna teki vielä nopean tarkistussoiton kotiin, että miltäs kuulostaa. Värin suhteen Minna oli itse aivan varma, mutta otsatukka hiukan arvelutti, näin ennakkoon.

Rami käsitteli ensin Minnan hiukset värin poistolla, jonka jälkeen alkoikin uusien värisävyjen valinta. Yhdessä kartasta katseltiin ja tarkasteltiin uusia, pehmeämpiä sävyjä. Tyvi, sivut sekä takaosa värjättiin Wella Koleston-sarjan nro 457. Pääliosaan tehtiin raidoitusta Wellan Colour touch Sunlights 044.

Kun värjäys oli tehty, niin oli aika aloittaa leikkaus. Latvoista napsaistiin 10 - 15 cm pois. Ja sitten alkoikin otsatukan muotoilu. Lopuksi Rami viimeisteli hiukset kuvauskuntoon Well high Hair form & finish sprayllä sekä saman sarjan gloss jellyllä.


Sitten oli meikin aika. Meikkaaja Anna Törrönen lupaili Minnalle vinkkejä niin juhla- kuin arkimeikkiinkin. Päivittäiseen ehostukseen hän suositteli mm. veden kestäviä tuotteita. Myös erilaiset 3 in 1-tuotteet ovat Annan mukaan käteviä menevälle naiselle pikaiseen siistiytymiseen. Esimerkiksi ihon pohjustukseen sopii hyvin tuote, jossa on peitevoide, meikkivoide sekä puuteri samassa puikossa.

Anna aloitti meikin kulmien siistimisestä. Hyvin nypityt kulmat ovat meikkaajan mielestä kuin kehykset kasvoille. Samalla luomiin tulee kuin lisää tilaa. Anna opetti yksityiskohtaisesti miten mm. luomivärit kannattaa levittää, iho pohjustaa, huulet rajata ja poskipunaa käyttää. Meikin alle laitettiin Nivean Visage All Day Aqua kosteuvoidetta. Iholle käytettiin meikkivoiteena All Day Aqua, sävy 02 Aqua Honey ja irtopuuterina Light Duo Moon. Poskilla Käytettiin Blush Naturel sävyä 03 Rosé. Luomiväreinä oli Eyeshadow Duo 40 Oriental Mauve. Silmät rajattiin Eye Contour Stay-On kynällä 09 Black ja ripsiin käytettiin Stretch & Curl Mascaraa Noir 45. Huulten rajaus tehtiin Lip Contour Stay-On kynällä 11 Sangria ja punattiin Gloss Lacquer kiiltohuulipunalla 92 Purple Glaze.

Ja lopuksi jälkeen-kuviin. Minna oli tyytyväinen uuteen lookiinsa. Ainoastaan otsatukkaan totuttelu veisi vielä hiukan aikaa. Ja sitten ei muuta kuin takaisin Lohjalle jumppaa vetämään!

Sanna Vuori-Mönkkönen


Hiukset:
Rami Point / Wella
Freda 27
00120 Helsinki
09 604 446, 09 603332

Meikki:
Anna Törrönen makeup & hair
+358-(0)400-447120
annatorronen@hotmail.com
www.makeup-stylist.com

 

Sivun alkuun